Päätöksentekoon on sekoittunut ismit ja kyseenalaiset ideologiat, jotka eivät perustu tutkimuksiin tai tilastoihin. Toki on ymmärrettävää, että arvot ja ideologiset tekijät ovat puolueiden takana, mutta selkeästi tieteen vastaiset ideologiat eivät mielestäni kuulu päätöksentekoon. Olen aina pitänyt tärkeänä perustaa päätökseni olemassa olevaan tutkimuksiin, tilastoihin ja tieteellisiin faktoihin. Hyvä päätöksenteko tapa myös politiikassa, kuten työelämässä on perustaa päätökset tietoon ja johtaa sen mukaisesti.
Suomessa sukupuolentutkimus ent. naistutkimus toimii tieteen vastaisesti ja väittämät eivät kestä kriittistä arviointia. Norjassa julkaistiin dokumenttisarja “aivopesu” vuonna 2010, joka toi esille sukupuolentutkimuksen taustoja, joissa selvisi, että tutkimuksen nimessä tuotiin esiin asioita, jotka olivat tutkimuksen ja tieteen vastaista. Tämän johdosta Norjan valtio päätti lakkauttaa sukupuolentutkimuksen pseudotieteenä. Nyt, kun Suomessa mietitään säästökohteita tulisi Suomessa toimia Norjan mallin mukaisesti ja lakkauttaa rahoitus sukupuolentutkimukselta.
Norja lakkautti naistutkimuksen 56 miljoonan rahoituksen. Suurin syy rahoituksen lopettamiseen piilee Norjan television dokumentissa ”Aivopesu”. Dokumentti rapautti naistutkimuksen uskottavuuden kollegoiden silmissä. Löytyy YouTubesta hakusanalla “Hjernevask”.
Harald Eia osoitti dokumentissaan, että norjalaisessa naistutkimuksessa sukupuoliroolien ja seksuaalisen suuntautumisen tarkastelu ovat voimakkaasti politisoituja. Ne ovat ideologian ja biologian pelon ohjaamia – ehkäpä enemmän kuin missään muussa maassa. Tyttöjen ja poikien biologisista eroista puhuminen oli naistutkimuksen tabu.
Norjalainen edistyspuolueen ja parlamentin tutkimuskomitean jäsen Tord Lien on lakkauttamisesta mielissään:
Jos naistutkimus on niin hyvää kuin naistutkijat itse väittävät, he kykenevät tuomaan tutkimuksiaan esiin muunkin tieteen joukossa. Dokumentti ”Aivopesu” viittaa kuitenkin siihen suuntaan, että kyse on ollut veronmaksajien rahojen tuhlauksesta. Naistutkijat kieltävät perusteettomasti biologian olemassaolon – tarvetta monitieteisyyden lisäämiselle on todellakin olemassa.
Myöhemmin Pohjoismainen ministerineuvosto sulki Oslon yliopiston yhteydessä toimineen pohjoismaisen sukupuolentutkimuksen tutkimuslaitoksen
“Yksi dokumenttisarjan havainnoista oli ”norjalainen tasa-arvoparadoksi”: vaikka Norja on asenteiltaan ja arvoiltaan maailman tasa-arvoisimpiin kuuluva maa, sen työmarkkinat ovat vahvasti segregoituneet miesten ja naisten töihin. Sama ilmiö näkyy myös Suomessa ja monessa muussa tasa-arvoisessa maassa. Mitä enemmän valinnanvapautta ihmisillä on, sitä sukupuolistereotyyppisempiä uravalintoja he tekevät.
Suurin osa miesten ja naisten välisistä palkkaeroista niin Suomessa kuin Norjassakin selittyvät miesten ja naisten suosimien alojen keskipalkkojen eroilla. Samasta työstä miehet ja naiset saavat varsin tarkasti saman palkkasumman kaikissa kehittyneissä maissa.”
Kouluissa tulee keskittyä perusopetukseen ja karsia opetussuunnitelmasta kaikki ne, jotka eivät perustu tieteeseen. Elämänkatsomukselliset ja uskonasiat tulee poistaa kokonaan opetussuunnitelmasta. Olen hyvin huolestunut, kun tasa-arvovaltuutettu, jopa antoi nuhteita oppilaalle, joka toi esiin, että sukupuolia on kaksi aivan kuten se on laissa määritelty. Sukupuoli identiteetti on eri asia.
Suomessa tulisi käyttää enemmän kansainvälisiä asiantuntijoita ja tutkijoita päätöksenteon tueksi. Pidän erikoisena vaatimuksena, että vaikkapa valiokunnissa ehdoton kriteeri on, että kuultava on Suomalainen vaikka Suomesta ei kyseisestä alasta olisi riittävää osaamista. Päämääränä olisi aina käyttää parasta saatavilla olevaa tietoa.
TKI rahoitus tulisi nostaa Eurooppalaiseen keskiarvoon 4% Bkt.sta. Erityisesti yksityisille yrityksille rahoitus on aivan riittämätöntä. Pelkästään rahoituksen lisääminen ei tietysti riitä vaan on rahoitettava investointeja, joilla on myös kansainvälistä menekkiä. Vihreän teknologian osuus vienninarvosta on erotettava, jotta ymmärtäisimme paremmin mitkä mahdollisuudet Suomella on päästä osalliseksi 6100 mrd markkinaan.
Tiedemyönteisyys kunniaan!