Valtioneuvosto hyväksyi 14.3.2019 liputusasetuksen muutoksen siten, että jatkossa myös isänpäivä on virallinen liputuspäivä. Liputusasetusta on muutettu aiemmin vain kerran, joten kyseessä on merkittävä asia isyyden arvostuksen kannalta. Äitienpäivä on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1947.
Vaikka kyseessä onkin symbolinen ele, sen tärkeyttä ei tule väheksyä. Toivon, että tämä muutos viitoittaa yhteiskuntaa yhdenvertaisemman vanhemmuuden suuntaan.
Tutkimuksen mukaan isille tärkeintä elämässä ovat perhe ja lapset. Lapsille taas puolestaan hyvinvoinnin kannalta oleellisinta on hyvät ja lämpimät suhteet molempiin vanhempiin. Jopa oksitosiinin eli ”rakkaushormonin” määrää on tutkittu ja on todettu, että isät ja äidit erittävät yhtä paljon oksitosiinia, jota syntyy lapsen ja vanhemman läheisyydestä.
Koska tutkimukset ovat likipitäen täysin yksimielisiä siitä, että molemmat vanhemmat ovat yhtä tärkeitä lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen kannalta on merkillistä, miten murros isyyden saralla näkyy niin vähän yhteiskunnan lainsäädännössä ja asenteissa. Isät ovat tänä päivänä yhdenvertaisia vanhempia äitien rinnalla.
Lapsenhuolto- ja tapaamisoikeuslakia uudistettiin ja uusi laki tulee voimaan 1.12.2019. Pyrimme vakuuttamaan lakivaliokunnan siitä, että yhdenvertainen vanhemmuus olisi lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta paras vaihtoehto heti ydinperheen jälkeen. Toimitimme muun muassa Linda Nielsenin 60 vuoroasumistutkimuksen metatutkimuksen sekä Malin Bergströmin koko ikäkauden kattavat tutkimukset. Laki ei ole riittävän yksiselitteinen ja antaa viranomaisille liikaa tulkinnan varaa.
Italiassa hallituksen esitys lähtee samoista lähtökohdista, kuin Belgiassa: vuoroasuminen eron jälkeen on oletus, josta poiketaan vain painavista syistä.
Vaikka muutokset tapahtuvat aivan liian hitaasti lasten ja isien näkökulmasta, niin iloitkaamme jokaisesta muutoksesta, jotka viitoittavat tietä yhdenvertaisempaan vanhemmuuteen!
Isät, olette todella tärkeitä ja rakkaita lapsillenne! Ja äidit myös!