Uusi lapsenhuoltolaki astuu voimaan 1.12.2019 ja isillä oli kovat odotukset, että vanha yli 30 vuotta vanha laki perusteellisesti uusittaisiin vastaamaan paremmin tämän päivän olosuhteisiin ja laajaan tutkimustietoon, mutta niin moni isä joutui katkerasti pettymään. Erittäin tarpeellisia uudistuksia olisi ollut vuoroasumisen muuttaminen eron jälkeiseksi lähtökohdaksi, vanhempien hyvän käytöksen palkitseminen, eriarvoistavista lähi-/ etävanhempi termeistä luopuminen sekä vanhempien kohtelu taloudellisesti oikeudenmukaisemmalla tavalla. Kaikki nämä erittäin tarpeelliset muutokset jäivät tekemättä. Vastaavanlainen lakimuutos on tehty kahdessa Yhdysvaltain osavaltiossa jonka seurauksena huoltajuuskiistat-, kustannukset- ja väkivaltasyytökset vähenivät sekä lasten ja perheiden hyvinvointi paranivat. Nyt vastaavanlaista lakimuutosta suunnitellaan 20.ssa osavaltiossa.
Tiedämme rikostilastoista, että isättömyys johtaa rikoksiin, aggressiivisuuteen ja suoranaisiin hirmutekoihin. Vaikuttaisi siltä, että päättäjämme eivät ole tietoisia kuinka massiivisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta on kyse, kun rakenteellisesti syrjimme isiä. Erityisesti nykyisessä tilanteessa, jossa syntyvyys on historiallisen alhainen ja jopa pienten lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet tulisi isät ottaa mukaan tasavertaisina vanhempina.
Ei ole olemassa tieteellistä perustetta isien syrjimiseen vaan vanhakantaisia ennakkoluuloja ja myyttejä. Oikeudessa on yleistä valehtelu ja vanhemman mustamaalaaminen, koska siitä ei koidu seuraamuksia. Edes kiintymyssuhdeteoria ei tue isien syrjintää. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan lapset ovat hieman enemmän kiintyneitä omaan isäänsä, kuin äitiinsä (Van Ijzendoornja de Wolff, 1997) ja suomalaiset isät viettävät eniten aikaa lasten kanssa koko maailmassa jopa äitejä enemmän (OECD).
Olkaamme ylpeitä suomalaisista isistä ja hyvää isänpäivää kaikille korvaamattomille iseille!
Petri Kolmonen
Lasten oikeudet ry, pj