Missä on kunnan kannattavuusohjelma?

Nurmijärven uutiset 9.9.2020

Nurmijärven kunnassa kuten muissakin kunnissa haetaan säästöjä heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Tämä on tietysti tärkeä toimenpide lyhyellä aikavälillä jolla vältetään liiallinen velkaantuminen, mutta saman aikaisesti tulisi huolehtia, että kuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta asuinpaikasta tai väestöryhmästä. Pelkästään ei lakisääteisistä palveluista karsiminen johtaa helposti yhdenvertaisuuskäsitteen rikkomiseen. Haja-asutusalueiden ja kyläläisten elämisenkuluja on lisätty mm. kiinteistöveronkorotuksella ja teiden yksityistämisellä. Budjettiesityksessä esitetään kulujen karsintaa jotka kohdistuvat tähän asukasryhmään. Kunnan strategian mukaisesti kylät pidettäisiin elinvoimaisina, mutta kohtuuttomat elinkustannukset sekä kyläkouluihin kohdistuva lopetusuhka kurjistavat kylissä asuvia tai sinne haluavia.

Olemme saaneet lukea uutisista, että 41% suomalaisista haluaisi muuttaa maalle, jos se olisi mahdollista. Etätöiden lisääntyminen tarjoaa tähän monelle mahdollisuuden, jos kunnassa on kohtuuhintaisia tontteja ja asuntoja tarjolla. Monet suomalaiset haluaisivat myös isoja tontteja jotka olisivat mahdollisia kylissä ja haja-asutusalueella, jos kunnan maanhankinta ja kaavoitus toimisi tehokkaammin. Useat indikaattorit osoittavat, että Nurmijärvi on haluttu kunta muuttaa, jos tarjoamme siihen mahdollisuuden. Nurmijärven asukasmäärän kasvu ja syntyvyys on suurinta Helsingin seudun kehyskunnissa.

Nurmijärvi ei selviä talouden haasteista vain kuristamalla taloutta vaan tarvitsemme veropohjan kasvattamista etenkin pidemmällä aikavälillä. Edellytyksiä veropohjan kasvulle ei pidä rajoittaa Nuuka ohjelmalla tarpeettomasti vaan kylät on edelleen syytä pitää elinvoimaisina. Nurmijärven tekee ainutlaatuiseksi kaunis luonto ja elinvoimaiset kylät.

Petri Kolmonen

Hyvinvointilautakunta 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s