Eilen 19.5.2018 Keskustan Uudenmaan ja Helsingin ylimääräinen yleiskokous nimesi minut ehdokkaaksi Maakuntavaaleihin. Vaalit järjestetään Lokakuussa 2018 joten oma vaalikampanjani alkaa tästä päivästä alkaen.
MAKU ja SOTE uudistus ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua, koska kyseessä on ehkä Suomen historian suurin hallintouudistus. Alkuperäisistä tavoitteista pitää pitää tiukasti kiinni !
- kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja
- parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta
- hillita kustannuksia (mm. nykyisestä yli 400 hallinnon mallista 18 hallintoon)
Oppositio puolueet sekä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ovat uudistuksen loppumetreillä alkaneet kritisoimaan nykyistä mallia vaikka uudistuksen välttämättömyydestä ovat asiantuntijat olleet yhtä mieltä. On mennyt 4 hallituskautta ja vasta nyt Keskusta vetoisesti uudistus näyttäisi toteutuvan. Aiempina hallituskausina oppositio puolueet ehdottivat suurkunta mallia joka kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Nyt, kun malli on perustuslaki kelpoinen toivon, että uudistus viedään päättäväisesti maaliin. Olemme eläneet liian pitkään kuluttavassa epävarmuudessa vaikka kuntayhtymissä on jo pitkään uudistusta valmisteltu. Vaikuttaisi, että Keski-Uudenmaan (KU) mallia oltaisiin ottamassa pohjaksi tulevalle maakuntauudistukselle. Olen toiminut KU Sote valtuuston sekä jaoston varajäsenenä ja ollut hyvin perillä uudistuksen etenemisestä.
Ihmisillä on perustellusti syntynyt huoli siitä, että kuuluuko Uudenmaan maakunnassa myös pienten kuntien ääni, koska moni pieni kunta saattaa jäädä ilman edustajaa uudessa maakuntavaltuustossa. Tästä syystä johtuen keskusta on ehdottanut kuuden aluelautakunnan perustamista jotka olisivat Helsinki, Espoo-Kauniainen, Vantaa, Länsi-Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Itä-Uusimaa. Aluelautakuntien tehtävänä on huolehtia alueensa äänen kuulumisesta palveluiden järjestämisessä ja alueen kehittämisessä. Niiden tulee tehdä myös tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa.
Maakuntien tehtäviin kuuluu mm.
- sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen
- maakunnan, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen sekä niihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen
- maakunnan koulutustarpeiden ennakointi ja koulutustavoitteiden valmistelu
- maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus
- liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito
- yksityisteiden valtionavustustehtävät
- maatalous ja maaseudun kehittäminen, maatalousyrittäjien lomituspalvelut
- kalatalous ja vesitalous
- pelastustoimi
- vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesien ja merensuojelu
Omat kannukseni tehtävään
- Nurmijärven valtuuston vj
- Nurmijärven hyvinvointilautakunnan jäsen (ent. sote lautakunta)
- Keski-Uudenmaan Sote valtuuston sekä jaoston vj
- Isät lasten asialla ry (ILA) hallituksen puheenjohtaja
- Miesjärjestöjen keskusliiton (MJKL) hallituksen jäsen
- Tasa-arvo asiain neuvottelukunta (TANE) miesjaoston jäsen
Kärkiteemani
- Lastensuojelun sekä sosiaalitoimen kehittäminen tasa-arvoisempaan, oikeudenmukaisempaan sekä ennaltaehkäisevämpään suuntaan.
- Lasten ja nuorten oikeuksien puolustaminen (mm. lapsen oikeus molempiin vanhempiin)
- Arvokas vanhuus ja huolenpito
- Yritystoiminnan tukeminen sekä yrittäjyyden esteiden purkaminen
- Kaavoituksen kehittäminen laaja-alaisemmin ja pitkä jänteisemmin ennenkaikkea tukemaan ihmisten hyvinvointia
- Liikenneratkaisujen kehittäminen suuntaan joka mahdollistaa asumisen/ liikkumisen myös kaupunkien ulkopuolella
- Maatalouden omavaraisuudesta kiinni pitäminen
- Kaupunkien oman kehittämisstrategian luominen (pärjääminen kansainvälisesti)
- Koulutuksen kehittäminen
- Syrjäytymisen ehkäiseminen
Tähän loppuun haluan vielä kiittää Keskustaa luottamuksesta. Oman vaalikampanjan luominen alkaa nyt ja toivon ennenkaikkea, että saisin tilaisuuden keskustella mahdollisimman monen ihmisen kanssa, koska teitä äänestäjiä vartenhan me tehdään töitä. Toivoisin myös avointa ja rehellistä keskustelua siitä miten mallia voitaisiin kehittää paremmaksi, koska tosiasiahan on, että kukaan ei tällä hetkellä tiedä tarkalleen miten uudistus tulee vaikuttamaan. Yritämme kehittää mallia päätavoitteiden mukaisesti sekä ihmisten hyvinvointia lisäävästi.
Mukavaa alkukesän jatkoa!
Petri Kolmonen
#maakuntavaalit2018 #maakuntavaalitehdokkuus #petrikolmonen