On taas se aika, kun käydään kiivasta keskustelua pitäisikö kunnan veroäyriä nostaa vai leikataanko palveluista vai tehdäänkö molempia. Tuossa tapauksessa kunta ei ole onnistunut houkuttelemaan kuntaan yrityksiä, investointeja tai työssäkäyviä kuntalaisia. Kyse on usein brandista josta kunnan tulee pitää hyvää huolta ja järkevillä päätöksillä ja rakentamisella saada kuntaan vetovoimaa. Kunnalla tulee olla selvä visio siitä … Jatka artikkeliin Nurmijärven kunnan talous
Kuukausi: maaliskuu 2017
Ehdokkaana numerolla 63
Numerolappu 63 rintaan ja tuultapäin! Näin toimin, kun olin vielä nuori ja harrastin kilpahiihtoa. Samalla asenteella asioita pitää viedä myös kunnassa. On tärkeää, että suunnitellaan asiat huolellisesti ja sen jälkeen viedään asiat päättäväisesti maaliin vaikka joskus sukset lipsuisivatkin. Olen niin monesti kuullut, jos minkälaisia syitä sille, että asioita ei ole saatu kuntoon. Olen kuullut tuota … Jatka artikkeliin Ehdokkaana numerolla 63
Nurmijärven ajo- sekä kevyenliikenteen väylät
Olen mielenkiinnolla seurannut kuntalaisten keskustelua aiheesta ja tehnyt omia havaintoja. On aivan kestämätön tilanne, että Klaukkalantie on ruuhkautunut ja autoilijat sydänkurkussa yrittävät löytää välin johon pujahtaa ruuhkassa. Toinen juttu johon olen kiinnittänyt huomion niin riittämättömät kevyenliikenteen väylät sekä alikulut. Mielestäni nämä on asioita jotka tulee saada kuntoon niin pian, kuin mahdollista. Pitäähän ihmisten saada mennä … Jatka artikkeliin Nurmijärven ajo- sekä kevyenliikenteen väylät
Kyläkoulut ja lasten hyvinvointi
Olen seurannut keskustelua siitä kuinka pieniä kyläkouluja lakkautetaan ja lapsia siirretään isompiin yksiköihin. Joissain yksittäisissä tapauksissa tuo voi olla ainoa looginen ratkaisu, mutta tavoitteena pitää olla pienemmät yksiköt eikä isot laitosmaiset koulut vaikkakin sieltä ehkä löytyy parempi jumppasali tai luokkahuoneet. Pieniä kouluja lakkautetaan, kun ajatellaan (ei siis tiedetä), että koulussa ei tulisi olemaan riittävästi koululaisia. … Jatka artikkeliin Kyläkoulut ja lasten hyvinvointi
Julkinen hallinto ja tehokkuus ajattelu
Olen toiminut kansainvälisesti yksityisten yritysten johtotehtävissä ja tottunut toimimaan kaikessa tehokkaasti. Olen myös konsultoinut asiakasyrityksiä miten tehokkuutta lisätään sekä toiminut muutosjohtajana. Osa asiakkaista ovat olleet julkisen puolen asiakkaita kuten ministeriöitä, verohallitusta, opetushallitusta jne. Ikävä kyllä yksityisellä ja julkisella puolella tehokkuudessa on valtaisa ero. Mitä hyvä tehostaminen sitten tarkoittaa? Suunnitelmallisuutta Prosessi- ja menetelmäkehitystä Johtajuutta Organisoimista Työroolien … Jatka artikkeliin Julkinen hallinto ja tehokkuus ajattelu