Varhaiskasvatus, koulutus ja sivistystoimi (pienemmät ryhmäkoot)

Kuten aiemmin todettua niin lapsissa ja nuorissa on meidän kaikkien tulevaisuus. On pidettävä huolta, että lapsemme saavat parhaan mahdollisen ympäristön kasvaa tasapainoisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. Koulutus. tutkimus ja varhaiskasvatus on Suomessa maailman huippua, joka on suurin tekijä miksi maamme on ollut menestynyt ja luonut hyvinvointia koko kansalle. Siitä ei tule tinkiä tuumaakaan ja se pitää olla se koskematon linnake johon säästötoimet eivät saa koskettaa.

Olen isänä huolestuneena seurannut kehitystä varhaiskasvatuksen puolella. Resursseja ei ole riittävästi, ryhmäkokoja kasvatetaan ja vaihtuvuus päiväkodeissa on suurta. Kaikki tämä tuo lapsille turvattomuuden tunnetta sekä huolta vanhemmille. Huono kehitys on katkaistava välittömästi! On käsittämätöntä, että lapsista ei pidetä huolta vaan näkemys on se, että mennään siitä mistä aita on matalin. Ei tarvitse asiantuntijoita toteamaan, että nykyinen tilanne on kestämätön monissa päiväkodeissa. Opettajilla ja hoitajilla pitää olla aikaa myös lasten kuunteluun sekä kasvatukseen. Haluan painottaa, että onneksi vielä monissa päiväkodeissa homma on hanskassa, mutta kasvavassa määrin ongelmia esiintyy useissa päiväkodeissa. Kenen etu tämä on? Eikö todellakaan ole muita säästökohteita, kuin omat lapsemme?

Sivistystoimella tarkoitan palveluja jotka ovat ilmaisia kaikille kuntalaisille kuten kirjastot, kerhot, nuorisotilat.. Ne tulee pitää ilmaisina jotta kaikilla tuloista riippumatta on samat edellytykset hankkia tietoa.

Petri

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s