Feminismin kannattajasta tasa-arvon kannattajaksi

Toistamiseen eduskuntavaaleissa ehdolla oleva Petri Kolmonen (kesk.) ajoi viime vaalien aikaan lasten oikeuksia ja erityisesti lapsen oikeutta kumpaankin vanhempaansa, mutta nyt hän keskittyy laajemmin tasa-arvo kysymyksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lapset olisi unohdettu, sillä Kolmonen jatkaa edelleen perustamansa yhdistyksen, Lasten Oikeudet Ry:n puheenjohtajana. „Olen aiemmin ollut feminismin kannattaja, mutta nykyfeminismi on mielestäni tullut tiensä … Jatka artikkeliin Feminismin kannattajasta tasa-arvon kannattajaksi

Perhe on lapsen turva

Lapselle perhe on peruskallio, joka antaa turvaa ympärillä olevilta kriiseiltä. Siksi tuota peruskalliota ja lapsen oikeutta vanhempiinsa ja lähiverkostoon ei tule järkyttää kuin äärimmäisenä keinona. Lasten oikeudet -yhdistyksen Petri Kolmonen kirjoittaa Lapsen oikeuksien blogissa vuoroasumisen merkityksestä lasten ja perheiden hyvinvoinnille. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasta ei saa syrjiä hänen tai vanhempiensa ominaisuuksien vuoksi. Lapsella on … Jatka artikkeliin Perhe on lapsen turva

Lisää vauvoja!

Julkaistu Kirkkonummen sanomissa 19.1.2023 Suomessa tällä hetkellä syntyy historiallisen vähän vauvoja, kun samaan aikaan lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy. Alhainen syntyvyys hidastaa talouskasvua, tuo ongelmia työmarkkinoille ja asettaa paineita hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydelle. Heikentyvä huoltosuhde on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta toimia sen korjaamiseksi ei ole tehty. Suomea voi pitää perhepolitiikan takapajulana, joka ei välitä tutkimustiedosta, hyvistä … Jatka artikkeliin Lisää vauvoja!

Keski-Uudenmaan Sote kuntayhtymän Keskusta ryhmän valtuustopuheeni 15.12.2022

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut sekä kuulijat, Haluaisin kiittää koko keski-uudenmaan Sote henkilöstöä venymisestä koronan aiheuttamasta lisätyötaakasta johtuen. Olette jaksaneet tehdä tärkeätä työtänne vaikeassa tilanteessa ja totisesti olette koronakorvauksen siitä ansainneet. Toivotaan, että koronasta johtuva lisätaakka olisi nyt taakse jäänyttä aikaa. Tämän päivän kokouksessa käsittelemme vuoden 2022 talousarvion muuttamiseksi. Kuntayhtymän oman toiminnan toimintakatteen ylitysuhka on … Jatka artikkeliin Keski-Uudenmaan Sote kuntayhtymän Keskusta ryhmän valtuustopuheeni 15.12.2022