Jengirikollisuus kasvaa Suomessa kovaa vauhtia etenkin toisen polven maahanmuuttajissa. Suomesta on pyydetty konsultointi apua Englannista, jolla on varhaista kokemusta irlantilaisnuorista ja jengiytymisestä. Ruotsi käyttää kolme kertaa Suomea enemmän rahaa kotouttamiseen ja ruotsalaiset viranomaiset ovat varoittaneet toistuvasti vaarallisesta kehityksestä. Vielä Suomessa ei ole alueita, jotka on kokonaan rikollisjengien hallinnassa, mutta vaaditaan kovia toimia kehityksen pysäyttämiseksi. Tutkitusti … Jatka artikkeliin Sisäinen turvallisuus
Kategoria: Uncategorized
Tiedemyönteisyys palautettava
Päätöksentekoon on sekoittunut ismit ja kyseenalaiset ideologiat, jotka eivät perustu tutkimuksiin tai tilastoihin. Toki on ymmärrettävää, että arvot ja ideologiset tekijät ovat puolueiden takana, mutta selkeästi tieteen vastaiset ideologiat eivät mielestäni kuulu päätöksentekoon. Olen aina pitänyt tärkeänä perustaa päätökseni olemassa olevaan tutkimuksiin, tilastoihin ja tieteellisiin faktoihin. Hyvä päätöksenteko tapa myös politiikassa, kuten työelämässä on perustaa … Jatka artikkeliin Tiedemyönteisyys palautettava
Koulutuksen kunnianpalautus
Olen erittäin huolissani koulutuksen ja Pisa tulosten laskusta. Suomi on ylpeillyt korkealla koulutuksella sekä menestyksellä kansainvälisissä Pisa kokeissa. Tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, että toimivaa opetussuunnitelmaa muutettiin vaikka tulokset olivat maailman kärkeä. On myös tehty virhearvio siitä, että minkä verran perusopetuksen lisäksi voidaan tuoda opetussuunnitelmaan. Tilannetta heikentää työvoimapula sekä kunnianhimoinen inkluusio suunnitelma. Jotta koulutus ja Pisa tulokset … Jatka artikkeliin Koulutuksen kunnianpalautus
Jengirikollisuudesta
Jengirikollisuus kasvaa Suomessa kovaa vauhtia etenkin toisen polven maahanmuuttajissa. Suomesta on pyydetty konsultointi apua Englannista, jolla on varhaista kokemusta irlantilaisnuorista. Ruotsi käyttää kolme kertaa Suomea enemmän rahaa kotouttamiseen ja ruotsalaiset viranomaiset ovat varoittaneet toistuvasti vaarallisesta kehityksestä. Vielä Suomessa ei ole alueita, jotka on kokonaan rikollisjengien hallinnassa, mutta vaaditaan kovia toimia kehityksen pysäyttämiseksi. Presidentti Sauli Niinistö … Jatka artikkeliin Jengirikollisuudesta
Vaaliohjelma 2023
Kohti aitoa tasa-arvoa Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on nähty vuosien ajan naisten asioiden parantamisena miehiin nähden. On puhuttu lasikatoista ja naisen eurosta miehen euroon nähden ja onnistuttu luomaan mielikuvaa naisten sorretusta asemasta, jota pitää äänekkäästi vastustaa ja jossa naiset voivat kerääntya yhteen voimaannuttamaan toisiaan. Naisasialiike onkin saanut paljon aikaiseksi menneinä vuosikymmeninä ja pystynyt puuttumaan … Jatka artikkeliin Vaaliohjelma 2023