Puoluiden ryhmittymiskokous ja luottamuspaikkojen jako

Meillä oli valtuutettujen ja varavaltuutettujen ensimmäinen yhteinen kokous 24.4.2017. Valitsimme puolueen kolme edustajaa neuvottelemaan puoluiden välisistä luottamuspaikoista. Neuvottelut jatkuvat ensi viikolla jonka jälkeen on odotettavissa jo jotain tuloksia. Meillä on hyvä kolmikko valittuna joten olen toiveikkaana, että pääsisin vaikuttamaan kuntalaisille tärkeisiin asioihin.

keskusta_ryhmittyminen

Samassa kokouksessa kävimme myös muutamia valtuusto asioita läpi kuten joukkoliikenteen järjestäminen sekä kunnan keittiöiden määrän supistaminen. Vaikuttaa siltä, että julkisen liikenteen uudelleen järjestäminen on monelle uskontoa vastaava asia ja nostaa voimakkaita mielipiteitä esiin. Kuten niin monessa asiassa järjellä tarkasteltuna HSL tai ELY johtoisessa kilpailutuksessa on sekä hyviä, että huonoja puolia. Kilpailutus on jo ehditty tuomitsemaan ennakkoon vaikka ei ole vielä tiedossa millaisia tarjouksia Nurmijärvi on saamassa. HSL liittymisessä olisi ollut ongelmina mm. Nurmijärvi olisi seitsemäntenä kuntana liittynyt mukaan jolloin tuskin kunnalla olisi paljon sananvaltaa päätöksissä, kunnissa  kuten Kirkkonummi on hintoja nostettu liittymisen jälkeen joka aiheuttaa epävarmuutta, sopimus olisi lyhyenä sopimuskautena ollut kallis ja olisi ollut järkevämpää hakea pidempää sopimusta. Monet puhuvat hinnasta, mutta harvempi puhuu siitä mikä palvelutaso tulisi olemaan. HSL vaihtoehto olisi pääosin tarkoittanut syöttöliikennettä Kivistön juna-asemalle. Ei niinkään lisää vuoroja kunnan sisäiseen liikenteeseen tai vuorovälien tiivistämistä. Katsotaan siis rauhassa mitä tarjouksia Nurmijärvi saa HSL tarjouksen lisäksi.

Kevät tulee nitkuttaen, mutta kyllä se kesä sieltä tulee!

Petri

#Nurmijärven kunta #PetriKolmonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s