Olin eilen pari tuntia kaupan edessä räntäsateessa tapaamassa kuntalaisia. Sain tilaisuuden jutella monista kuntalaisia askarruttavista aiheista joihin kerroin oman näkemykseni. Seuraavalla kerralla täytynee laittaa villahousut jalkaan että voisin käyttää enemmän aikaa ihmisiin tutustumiseen. Räntäsateessa olon lisäksi olen ollut aktiivinen SOMEssa (lähinnä Facebook) sekä kirjoitellut ajoittain tätä blogia.
Mitä kuntapolitiikka sitten on? Mielestäni on aina kyse valinnoista, koska rikaskaan kunta ei pysty toteuttamaan välittömästi kaikkia hienoja ideoita. Vaikka olenkin luova ja pidän ideoimisesta ja ennnenkaikkea pidemmän ajan suunnitelmista niin silti kasvu tapatuu aina ruohonjuuri tasolta. Tarkoittaen, että peruspalvelut täytyy olla kunnossa pohjana uusille hankkeille. Olen kuunnellut tarkkaan kuntalaisten huolta ja olen koonnut sen pohjalta listan jota lähden toteuttamaan ensimmäisenä, jos tulen valituksi.
- Koulujen ja päiväkotien sisäilma ongelmat. Terveyteen liittyvät asiat vaativat välittömiä toimia. Ongelmakoulujen tai päiväkotien lapsille täytyy välittömästi ruveta etsimään väliaikaista paikkaa kartoittamalla ensin oman kunnan tilat, lähikuntien tilat, vapaa rahoitteiset kohteet tai, jos ei muu auta niin asialliset väliaikaismajoitus tilat. Kun lapset on saatu turvaan niin korjausrakentaminen täytyy hyvin suunnitella, koska kyse isosta ja pitkäaikaisesta investoinnista eikä kuntalaisten rahat saa mennä hukkaan (+kilpailutus). Korjaustoimet aloitettava välittömästi, kun suunnitelma on saatu valmiiksi. Hankkeella täytyy aina olla ”omistaja” joka on vastuussa, että suunnittelma toteutetaan kuten on suunniteltu ja sama pätee ylläpitoon, koska kunnan omaisuudesta pitää pitää hyvää huolta jolla vältetään nykyiset ongelmat.
- Yleinen siisteys kunnassa. Siisteys luo siisteyttä, epäsiisteys epäsiisteyttä joten asiaan on puututtava välittömästi. Toki myös yksilöllä on vastuu että ympäristö pysyy siistinä, mutta jos kunta ei tarjoa riittävästi roskapaikkoja tai roskapaikkoja ei tyhjennetä säännöllisesti niin välinpitämättömyys lisääntyy. Asuin aikanaan Aasiassa ja mm. Singaporessa roskittamisesta tai sylkemisestä saattoi saada jopa tuhansien dollarien sakon ja kuinka ollakkaan kaupunki oli erittäin siisti. Kunnalla on mahdollisuus päättää omista järjestyssäännöistä johon voi liittää sanktio, jos jää kiinni roskaamisesta. Asenteet täytyy olla kunnossa jo kuntatasolla.
- Viihtyisät puisto- ja vapaa-ajan alueet. Nyt isoimmissa taajamissakaan ei ole minkäänlaista aluetta, jossa ihmiset voisivat viettää vapaa–aikaa ja tavata muita ihmisiä (yhteisöllisyys). Nykyisen kaupunkikuvan korjaaminen on pitkä aikainen prosessi jota kehitetään, kun yleiskaava/ osakaavat ovat kunnossa ja uusi rakennushankkeita suunnitellaan.
- Kyläkoulujen säilyttäminen ja kylien elinvoimaisuus. Onnistuu vain tarjoamalla riittävästi tontteja ja asumistoa jolla saadaan houkuteltua lapsiperheitä Nurmijärvelle. Nyt tarjonta ei vastaa kysyntää. Näen ympärillä paljon tyhjää rakentamatonta tonttia joka ei ole hyötykäytössä. Onko rakentamattoman tontin veroprosentti liian alhainen vai mistä on kyse. Asiaa täytyy selvittää.
- Koulujen ja päiväkotien ryhmäkoot (yksikkö koko). Nurmijärvi voi erottautua positiivisesti sillä, että ryhmäkoot pysyvät kohtuullisina. Lukiosta voitaisiin tehdä houkuttelevampi tarjoamalla erikoistumista (yrittäjyys, luonto, maatalous, metsätalous).
Koska en halua profiloitua ehdokkaana joka lupaa 9 hyvää ja 10 kaunista niin lupaan äänestäjille, että pyrin tekemään parhaani, että ylläoleva lista pidetään esillä koko ajan.
Kuten moni äänestäjäkin totesi niin toivon, että valtuustoon valitaan laajakatseisia ja yhteistyökykyisiä ihmisiä. On kuunnelta ja ymmärrettävä eri mielipiteitä ja löydettävä yhteinensävel jotta asioita saadaan eteenpäin. Riitelyllä ei kehitystä tapahdu.