Vaalikampanjoita alkaa olemaan loppusuoralla. Tänään kävin pitkiä keskusteluja kuntalaisten ja Matti Vanhasen kanssa. Vietin puolipäivää Klaukkalan S-Marketin edustalla ja onneksi tänään oli mukava aurinkoinen päivä joten ihmisetkin paremmin pysähtyivät keskustelemaan. Ilahduttavaa myöskin se, että eräs kuntalainen tuli itse juttelemaan kanssani joka oli lukenut SOME kirjoituksiani. Hienoa huomata, että kirjoitukseni puhuttelee kuntalaisia joten en siis turhaa kirjoittele.
Niille äänestäjille jotka ajattelevat, että äänestämällä ei voi vaikuttaa niin voin vakuuttaa, että ilman äänestämistä ei voi saada myöskään muutosta ja uusia näkökulmia asioihin. Olen kuullut kentällä aika paljon tarvetta myös uusille kasvoille, koska monet näkevät nykyisen Nurmijärven hieman jämähtäneenä jossa on tarpeellisia asioita jätetty tekemättä. Juuri tuollaiseen voi vastaus olla uusi energinen kasvo joka tuo uutta virtaa yhteistyöhön ja joka uskaltaa kyseenalaistaa kaavoja ja tottuneita tapoja. Minua on myöskin SOME.ssa kehuttu rohkeudesta kertoa ääneen oma mielipiteeni vaikka se voikin tarkoittaa, että menetän äänestäjiä. Tiedostan sen, mutta mielestäni ehdokkaiden tulisikin tuoda rohkeasti oma mielipiteensä ja arvonsa esille. Eihän äänestäjät muuten tiedä ketä he äänestävät!
Valtuustoon tarvitaan ennenkaikkea yhteistyökykyisiä ja aktiivisia henkilöitä. Olen seurannut sivusta eräiden ehdokkaiden käytöstä joka on kaikkea muuta, kuin yhteistyökykyistä. Toisten piikittely tai alentaminen ei kuulu asialliseen käytökseen. Jostain syystä minua vastaan ei ole kuitenkaan hyökäytty. Kerran yritettiin, mutta kerroin heti, että minun kanssa et riitaa saa aikaiseksi, mutta voidaan toki asiasta asiallisesti keskustella. Osa ehdokkaista kertoo olevansa laskutaitoisia joita tarvitaan Kunnassa. Laskutaito on toki hyvä ominaisuus enkä sitä kiellä, mutta muut ominaisuudet ovat mielestäni tärkeämpiä. Olen ollut sekä ulkomailla, että suomessa yritysten johtoryhmissä ja voin vakuuttaa, että siellä osataan laskutaitoa.
Joku kertoi, että turha visioida, kun kunnalla ei siihen ole varaa. Eihän visiointi tarkoita kulua kunnalle vaan yhteistä päämäärää mihin kuntaa ollaan viemässä ja miltä kunta näyttäisi esim. 5 tai 10 vuoden kuluttua. Kun yhteinen visio kunnasta on olemassa niin sen jälkeen aletaan asettelemaan askelmerkkejä siihen suuntaan ja rakennetaan parempaa huomista pienin askelin. Hämmästyttävän suuria vaikutuksia voi saada vaikka pitämällä ympäristö siistinä tai tuomalla viihtyisiä viheralueita kuntalaisille tai parantamalla liikenneyhteyksiä (kevyenliikenteen väylät, valaistus). Ei kaiken tarvitse olla kallista. Kalliita investointeja täytyy tarkkaan harkita, miettiä sen kattavuus, kilpailuttaa ja valvoa hankkeita. Olen aiemmin kirjoittanut, että lapsille pitää turvata turvallinen liikkuminen kodin ja koulun/ päiväkodin välillä. Olen kertonut, että huonosta sisäilmasta tai homeesta ei kenenkään tule kärsiä vaan lappu luukulle ja välittömästi etsimään sopivia väliaikaisia tiloja. Korjaustoimenpiteet tulee huolella suunnitella, valvoa ja korjata viipymättä. Olen kirjoittanut huolesta kuinka päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja on kasvatettu sekä yksikköjä vaikka on faktaa, että isoissa ryhmissä ja yksiköissä koulumenestys on heikompaa (STAR luku) ja häiriöitä ja kiusaamista on enemmän. Kaavoituksen vauhdittamisella, tonttitarjonnalla ja asuntorakentamisella saadaan pidettyä kylät ja kyläkoulut elinvoimaisina. Kyllä siellä palvelutkin säilyvät kunhan siellä on riittävästi asukkaita. Yrityksille täytyy luoda toimintaedellytykset yrityksen pyörittämiseen. Yrityskylät on keskiössä jonne täytyy rakentaa toimistotiloja sekä nopeat yhteydet. Julkisen liikenteen toimivuus on myös keskiössä työpaikkaomavaraisuuden kannalta. Edessäni jo hohtaa raideyhteys jolloin kulkeminen helpottuu huomattavasti.
Mitä sitten lupaan vai lupaanko mitään tai kaikkea maan ja taivaan väliltä?
No en lupaa kaikkea, koska se on utopiaa. Äänestäjille olen luvannut tehdä parhaani asioiden eteenpäin viemiseksi tai lupaan pitää asiaa esillä. Vaikka yksittäinen henkilö kuten minä joka osaa puhumisen ja argumentoimisen taidon niin ei voi saada muutosta aikaan ellei sitten saa muutkin vakuuttuneiksi omasta ehdotuksesta. Voin myös luvata, että äänestämällä minua ääni tulee kuuluviin ja osaan argumentoida.
Tästä näköjään tulikin vaalipuhe, mutta nythän ollaankin vaalikampanjoinnin loppusuoralla!
Ollaan positiivisia, uskotaan parempaan huomiseen, tehdään yhteistyötä ja pidetään tahtoa yllä!
Käykää hyvät ihmiset äänestämässä vain siten voitte vaikuttaa kunnantulevaisuuteen! Tulossa on SOTE ja Maakuntahallitus joten vahvoja Nurmijärveläisiä tarvitaan eturintamaan puolustamaan meidän omaa kuntaamme!
Keväisin terveisin
Petri