Syrjäytymisen ehkäisy kampanja

Valtakunnan tasolla on nostettu huolta eriarvoistumisesta ja nuorten syrjäytymisestä niin asia pitää ottaa vakavasti myös kunta-, että yksilötasolla. Mielestäni kyseinen kehitys on ollut nähtävillä jo pidemmän aikaa, mutta asiaan ei ole puututtu riittävästi. Tällä kertaa tämä ei saa jäädä puheiden tasolle vaan pitää tehdä kaikkensa, että kehitys saadaan pysäytettyä välittömästi. Yleisesti on tiedossa, että nuorten syrjäytymisestä aiheutuva kustannus on huomattavasti suurempi, kuin nopea puuttuminen.

Syrjäytymiseen on toki monia syitä, mutta listaan tässä niitä syitä joihin kunnassa voidaan puuttua tehokkaasti.

  • Varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmä sekä yksikkö koot pidetään kohtuullisina. Aihetta on paljon tutkittu ja todettu, että pienemmissä ryhmissä/ yksiköissä on vähemmän häiriöitä, koulukiusaamista ja parempi koulumenestys. Pidetään siis huolta kyläkouluista ja tarjotaan lapsiperheille riittävästi tontteja ja asumista jotta kyläkoulut saadaan pidettyä elinvoimaisina.
  • Kampanjoidaan kouluilla siitä kuinka kiusaamiseen pitää suhtautua ja mitä voi tehdä, jos havaitsee kiusaamista. On tärkeää vedota asenteisiin ja tunteisiin.
  • Valtiollisella tasolla on turvatta opiskelupaikka kaikille peruskoulun suorittaneille
  • Koulujen erityistuesta ei pidä tinkiä
  • Ammatillisen koulutuksen jälkeen kunnan tulisi olla tukena nuorille ensimmäisen työpaikan löytymisestä oman kunnan alueella. Tässä olisi varmaan vielä kehitettävää yritysten ja koulujen välillä.
  • Aikainen puuttuminen, jos nuori ei voi hyvin. Opitaan tunnistamaan ja ennenkaikkea välitetään toisistamme. Tehdään nuorelle kynnys hakea apua matalaksi.

Keskusta on lanseerannut käsitteen ”Huolenpitoa – huomennakin”. www.huolenpitoa.fi

Suomen taloudessa sekä Euroopassa on pitkästä aikaa positiivisia merkkejä taloudessa. Pääsyy kaiketi on euron arvon halventuminen suhteessa moniin muihin päävaluuttoihin (EUR-USD pariteetti) josta hyötyvät ennenkaikkea vientiyritykset. Tätä orastavaa kasvua tulisi vauhdittaa ja luoda myös kuntatasolla positiivista virettä ja uskoa huomiseen. Kunnan tulisi tästä syystä vauhdittaa kaavoitusta ja rakentamista. Nyt lisätään vauhtia rattaisiin, tarjotaan kohtuuhintaista tonttia ja asumista kuntalaisille sekä uusille kuntalaisille. Nurmijärvellä on kyllä tilaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin.

Myös meidän ehdokkaiden hymy on herkässä, koska uskomme parempaan huomiseen!

S_Market

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s