Vieraannuttaminen on surullisen tuttua huoltajuusriidoissa ja massiivista kaltoinkohtelua

Markku ei voinut tietää, että tapaaminen kuopuksen kanssa ennen kevätjuhlaa olisi viimeinen - vieraannuttaminen on surullisen tuttua huoltajuusriidoissa ja "massiivista kaltoinkohtelua Vieraannuttaja pyrkii manipuloimaan ihmisiä sekä mustamaalaamaan kohdevanhempaa siten, että lapsi toteaa lopulta itse, ettei halua enää tavata tätä. <b>Huoltoriidan kohteeksi joutuneista lapsista noin 30 prosenttia vieraantuu tavalla tai toisella toisesta vanhemmastaan. </b> On arki-iltapäivä … Jatka artikkeliin Vieraannuttaminen on surullisen tuttua huoltajuusriidoissa ja massiivista kaltoinkohtelua

Miksi vanhemmat pitää jakaa kahteen kastiin?

Lakiesitys antaa erolapsille viimein kaksi eri osoitetta, mutta saa silti kipakkaa kritiikkiä. Etäisien yhdistyksen puheenjohtaja pitää esitystä lapsen huolto- ja tapaamislaista "valmiiksi vanhentuneena". Laki on muuttumassa siten, että jatkossa vanhemmat voisivat sopia tai tuomioistuin päättää, että lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Nykyisin laissa ei ole lainkaan mainintaa vuoroasumisjärjestelyistä. Oikeusministeriö esittää lapsen huolto- ja tapaamislakiin … Jatka artikkeliin Miksi vanhemmat pitää jakaa kahteen kastiin?

On helpompi kiristää alkoholilakia, kuin tarttua juurisyihin

Toimin sote-asioiden ääressä ja ymmärrän, kuinka isoja ongelmia liiallinen alkoholinkäyttö aiheuttaa. Olen yhtälailla huolestunut siitä, että alkoholi aiheuttaa ongelmia kymmenelle prosentille väestölle. Alkoholin kokonaiskulutus on onneksi ollut laskusuunnassa ja väkeviä juomia kulutetaan vähemmän kuin ennen. Olen pyytänyt keräämään tietoa omassa kunnassani juurisyistä, jotka aiheuttavat ongelmia perheissä. Nyt tuota tietoa ei ole päätöksenteon tueksi, jotta voisimme … Jatka artikkeliin On helpompi kiristää alkoholilakia, kuin tarttua juurisyihin