On helpompi kiristää alkoholilakia, kuin tarttua juurisyihin

Toimin sote-asioiden ääressä ja ymmärrän, kuinka isoja ongelmia liiallinen alkoholinkäyttö aiheuttaa. Olen yhtälailla huolestunut siitä, että alkoholi aiheuttaa ongelmia kymmenelle prosentille väestölle. Alkoholin kokonaiskulutus on onneksi ollut laskusuunnassa ja väkeviä juomia kulutetaan vähemmän kuin ennen. Olen pyytänyt keräämään tietoa omassa kunnassani juurisyistä, jotka aiheuttavat ongelmia perheissä. Nyt tuota tietoa ei ole päätöksenteon tueksi, jotta voisimme … Jatka artikkeliin On helpompi kiristää alkoholilakia, kuin tarttua juurisyihin

Ilmastotalkoot

Suomella on kansainväliset (päästökauppasektori) sekä kansalliset tavoitteet (taakanjako) päästöjen vähentämisestä. Suomi on saavuttamassa vuoden 2020 päästövähennys tavoitteet (EU). Euroopan Unionilla on kunnianhimoisemmat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä joka vaatisi myös Suomelta mittavia sekä monipuolisia toimia tuohon tavoitteeseen pääsemiseen. Suomi on siis oman velvoitteensa hoitanut, mutta sitoutuvatko muut teollisuusmaat Kioton sopimuksen tavoitteisiin. Yhdysvallat on irtisanoutunut sopimuksesta ja … Jatka artikkeliin Ilmastotalkoot

Oma Eduskuntavaali 2019 ehdokkuus Uudenmaanvaalipiirissä varmistui

Olin pakotettu kirjoittamaan jotain pikaisesti, kun tieto näköjään leviää kulovalkean tavoin. Tulin siis valituksi tänään 6.10.2018 Keskustan Uudenmaanpiirin kokouksessa eduskuntavaaliehdokkaaksi. Mikä tekee tästä erityisen on se, että nyt tehtiin valinnat ensimmäisistä ehdokkaista joita Keskusta pitää ns. varmoina valintoina. ”TÄMÄ TARKOITTAA OMAN TULKINTANI MUKAAN, ETTÄ PUOLUE USKOO VAHVASTI MAHDOLLISUUKSIINI PÄÄSTÄ EDUSKUNTAAN”. En voi kieltää, että tuleminen valituksi kärkiryhmässä … Jatka artikkeliin Oma Eduskuntavaali 2019 ehdokkuus Uudenmaanvaalipiirissä varmistui

Maakuntavaalit 2018 ehdokkuus Uudenmaan vaalipiirissä

Eilen 19.5.2018 Keskustan Uudenmaan ja Helsingin ylimääräinen yleiskokous nimesi minut ehdokkaaksi Maakuntavaaleihin. Vaalit järjestetään Lokakuussa 2018 joten oma vaalikampanjani alkaa tästä päivästä alkaen. MAKU ja SOTE uudistus ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua, koska kyseessä on ehkä Suomen historian suurin hallintouudistus. Alkuperäisistä tavoitteista pitää pitää tiukasti kiinni ! kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta … Jatka artikkeliin Maakuntavaalit 2018 ehdokkuus Uudenmaan vaalipiirissä

Kansainvälinen Vieraannuttamisen vastainen päivä Narinkkatorilla 25.4.2018

Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietettiin Narinkkatorilla 25.4.2018. Tämä oli kuudes kerta, kun Isät lasten asialla järjesti kyseisen tapahtuman. Tapahtumaa vietettiin 30 eri maassa samaan aikaan. Omassa puheessani toin esille, että Isät lasten asialla on ennenkaikkea lastensuojelujärjestö jonka tärkein tavoite on lasten hyvinvoinnin edistäminen. Tavoitteeseen pääsyyn tarvitaan uuteen lapsenhuoltolakiin kirjaukset vanhempien yhdenvertaisesta kohtelusta, vuoroasuminen tulee olla … Jatka artikkeliin Kansainvälinen Vieraannuttamisen vastainen päivä Narinkkatorilla 25.4.2018