Verkkouutiset 24.4.2021 Uuden politiikan aika. Vanha on jo nähty ja koettu huonoksi. Tarvitaan työn kannustavuutta, yritysten tukemista, velkaantumisentaittoa ja vakaata toimintaympäristöä yrityksille/ investoinneille. Vihreä siirtymä markkinoiden ehdoilla, ei poliittisella ohjauksella, Petri Kolmonen keskustan kuntavaaliehdokas Nurmijärveltä kirjoittaa. https://www.verkkouutiset.fi/tama-antaa-uskottavuutta-meille-vaikka-hallitus-kaatuisi/#c0953cb1
Tekijä: Petri Kolmonen
Nurmijärven tulevaisuus
Nurmijärvi jatkaa vahvana kasvukuntana, joten kasvun hallitsemiseen ja ohjaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä yhdyskuntarakenteen suunnittelua ja seurantaa. Kirjoitin aiemmin, että koronapandemia lisää entisestään Nurmijärven vetovoimaa kaupunkikunnista ja näin on tapahtunut. Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksessa (2021) turvallisuus nousi tärkeimmäksi asuinpaikan valintakriteeriksi. Samaisessa tutkimuksessa nousi esiin myös asumisen väljyys. OLEN painottanut tiedolla johtamisen merkitystä ja kunnan tulisi vastata ihmisten toiveisiin. Hajautettu … Jatka artikkeliin Nurmijärven tulevaisuus
Kylien kehityskohteet ja rahoitus
Nurmijärven asukasluku jatkaa kovaa kasvuaan. Jotta kasvu olisi tasapainoista ja hallittavaa tulisi kunnalla olla selkeä visio sekä tavoitteet jota johdetaan tiedolla. Maankäytön osalta kunnan strategiassa lukee kehittyvät taajamat ja elinvoimaiset kylät. Kunnalla on päätäntävalta yhdyskuntarakenteen muodostumiseen jota ohjataan tarjonnalla. Kunnan vahvuuksina pidetään kaunista maalaismaisemaa, luontoa, väljyyttä ja sijaintia joka houkuttelee kuntaan asukkaita pääkaupunkiseudun kunnista. Kunnallisalan … Jatka artikkeliin Kylien kehityskohteet ja rahoitus
Kuntavaalikampanjapäällikkö Petteri Puurunen (KTM)
Kaksi päivää takana tiukkaa Kuntavaali kampanjan suunnittelua kampanjapäällikköni Petteri Puurusen (KTM, Markkinoinnin johtaminen) kanssa. Petteri on kovan luokan monipuolinen osaaja, jolla hoituu sekä hankkeiden läpiviennit, että markkinointi (mm. Nokian johtotehtävissä). Petteri on myös opettanut liiketaloutta, markkinointia ja johtamista 19v Haaga-Heliassa. Petteri on ehdottomasti parasta mitä on tarjolla kampanjapäälliköksi. Olen oppinut tuntemaan ja luottamaan Petteriin, kun … Jatka artikkeliin Kuntavaalikampanjapäällikkö Petteri Puurunen (KTM)
Nurmijärvi visio
Nurmijärvi ilmiö jatkuu ja viime vuonna oli enemmän kuntaan muuttaneita (+676), kuin vuosiin, mutta Nurmijärvellä ei ole yhteistä visiota ja ajatusta miltä kunta näyttää vaikkapa 5-10 vuoden kuluttua. Sinänsä tarpeelliset Pave selvitys sekä Nuuka ohjelma velkaantumisen tasaamiseksi ovat reaktiivisia toimia joihin joudutaan, kun rakenteellisia uudistuksia ei ole tehty ajoissa. Vain pitkäjänteisellä suunnittelulla ja tarjonnalla pystymme … Jatka artikkeliin Nurmijärvi visio