”Isät altavastaajina huoltajuuskiistoissa”

Matin ex-vaimo mustamaalasi häntä järjestelmällisesti voittaakseen huoltajuuskiistan. Eräänä päivänä Matin (nimi muutettu) perheen postilaatikkoon kolahtaa kirje. Matti avaa sen ja kirjeessä kerrotaan, kuinka vaimo hakee avioliiton purkua ja miehelle välitöntä häätöä. – Ennen tätä olimme puhuneet, että mennään sopuisasti yhdessä hoitamaan eropaperit. Mutta sitten sainkin huomata, että rouva latasikin yllättäen täyslaidallisen. Sen jälkeen vaimoni alkoi valheellisesti … Jatka artikkeliin ”Isät altavastaajina huoltajuuskiistoissa”

Vanhempien yhdenvertaisuus tukee lasta ja vähentää riitaa huoltajuusasioissa

On erinomaista, että pitkittyneitä huoltoriitoja käsitellään julkisuudessa. Niihin joutuneet lapset ja vanhemmat kärsivät suuresti. Siihen tulee kiinnittää huomiota ja tällaisiin riitoihin joutuneita lapsia ja vanhempia auttaa. Riitoja tulisi myös ehkäistä ennalta. Etelä-Suomen Sanomien jutussa esitettiin monia hyviä ajatuksia kuten, että vaikeiden huoltoriitojen ratkaisuun tulisi luoda niihin keskittyneet maakunnalliset yksiköt ja että lasta ei tulisi vastuuttaa … Jatka artikkeliin Vanhempien yhdenvertaisuus tukee lasta ja vähentää riitaa huoltajuusasioissa

Suomen perusturva on riittämätön

Suomi on saanut toistuvaa kritiikkiä Euroopan neuvostolta riittämättömästä perusturvasta mm. työttömyysturvan osalta jo vuodesta 2012 käsittäen edellisen ja nykyisen hallituskauden. Suomi on kuitenkin ohittanut kritiikin. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean uusimman maaraportin mukaan Suomen valtio ei noudata peruskirjassa turvattuja oikeuksia kaikkien artikloiden osalta. Tästä syystä johtuen tuntuu käsittämättömältä miten rahaa tuntuu riittävän kaikkeen muuhun, kuin todelliseen … Jatka artikkeliin Suomen perusturva on riittämätön

Sukupuoli ei saa määrittää huoltajuutta

Tutkimuksen mukaan käräjäoikeuden ensipäätöksissä oikeus määrää vain 13 prosentissa lapsen asumaan isälleen. Vaikkakin kaikki käsittelyt yhteen laskettuna isien voittoprosentti nousee 27 prosenttiin, niin isille merkityksellinen osuus on ensikäsittely. Se pätee hänen erotessaan ja joutuessaan riitelemään oikeuteen. On laiha lohtu, että äitejä suosivien päätösten osoittautuessa toimimattomiksi, oikeus taipuu äitejä vähemmän suosiviin ratkaisuihin, kun samasta lapsesta joudutaan … Jatka artikkeliin Sukupuoli ei saa määrittää huoltajuutta

Isä on lapselle yhtä tärkeä kuin äiti – Suomessa tulee edistää tasaveroista vanhemmuutta

Sukupuoli ei saisi olla määräävä tekijä, kun arvioidaan vanhemman kykyä toimia huoltajana. YHTEISKUNTAMME on käynyt läpi mittavia muutoksia liittyen vaikkapa naisten asemaan. Muutokset ovat välttämättömiä, kun yhteiskunta tosiasiallisesti muuttuu koko ajan tasa-arvoisempaan suuntaan. Hyvä näin, mutta miksi isien arvostaminen ei heijasta yhteiskunnan muutosta vanhemmuuden saralla? Nykyisin isät ovat aktiivisia vanhempia ja haluavat ottaa lapsistaan vastuuta. … Jatka artikkeliin Isä on lapselle yhtä tärkeä kuin äiti – Suomessa tulee edistää tasaveroista vanhemmuutta