Lapsenhuoltolain uudistaminen (01/1984)

Oikeusministeriö asetti 30 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän valmistelemaan ehdotusta
lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain (361/1983) uudistamiseksi.

Nykyinen vanhentunut laki todellakin vaatii päivittämistä vastaamaan paremmin tämän päivän ongelmiin ja paremmin turvaamaan lapsen etu. Laki itsessään ei silti turvaa lapsen etua vaan kyse on myös asenteista. Nykyisen lain puitteissakin tuomari voi pyytää lisäselvityksiä jotta lapsen etu paremmin toteutuisi, mutta näin ei kuitenkaan usein ole vaan päätöksiä tehdään pinnallisen olosuhdeselvityksen mukaisesti (tai siitä osia poimimalla). Riitaisissa tapauksissa tulisi vaatia lisäselvityksiä kuten vuorovaikutus selvitys josta vanhemmat eivät voisi kieltäytyä. Oikeuden tulisi suosia myös ratkaisuissaan sovinnollista vanhempaa joka on myötämielinen lisäselvityksiin, sovittelumenettelyihin ja toimiin jolla turvataan lapsen tasapuolinen vuorovaikutus molempiin vanhempiin ja vanhempien väliseen yhteydenpitoon. Tällä tavalla vältetään turha pitkittynyt ja krooninen oikeusprosessi. Sosiaalitoimen selvityksen lähtökohtana tulisi olla myös pyrkimys edesauttaa sopua vanhempien välillä jolla voitaisiin välttää oikeusprosessi. Sovittelumenettely (Follo) tulisi olla pakollinen kaikille vanhemmille. Uudessa lapsenhuoltolaissa on ongelmia liittyen vapaaehtoisuuteen, sopimiseen sekä sanktioihin. Riitaisa vanhempi ei välitä säännöksistä jotka perustuvat vapaaehtoisuuteen. Lakiin tulisi kirjata myös, että lähivanhemmuus siirtyy toiselle vanhemmalle ilman oikeuskäsittelyä, jos vanhempi estää järjestelmällisesti toisen vanhemman tapaamisoikeuden. Uusi laki ei siis turvaa lapsen etua ja toisen vanhemmuutta riittävästi, jos toinen vanhemmista on riitaisa.

Hyvää lakiehdotuksessa: 

  • Lapsen kuuleminen on nostettu keskiöön
  • Lapsen läheisille ihmisille (ei vanhemmat) voidaan määrätä tapaamisoikeus
  • Nykyistä nopeampi oikeuskäsittely
  • Lapsen asuinpaikan muutoksesta on ilmoitettava toiselle vanhemmalle etukäteen
  • Tapaavan vanhemman kohtuuttomiin matkakustannuksiin tulee myös lähihuoltajan osallistua

Huonoa lakiehdotuksessa:

  • Lapsen vieraannuttamisen tunnistamiseen ei anneta työkaluja, eikä riittäviä sanktioita
  • Lähihuoltajuus/ yksinhuoltajuus tulisi automaattisesti määrätä toiselle vanhemmalle, jos toistuvasti tapaamisoikeutta rajoitetaan toisen vanhemman toimesta
  • Vuoroasuminen tulisi olla lähtökohta lapsen asumismuotoa päätettäessä
  • Lakimuutos ei toimi, jos toinen vanhemmista riitainen, koska ei riittäviä sanktioita
  • Sovittelumenettely sekä sosiaalitoimen lisäselvitykset EIVÄT TULE perustua vapaaehtoisuuteen vaan pitäisi olla pakollisia
  • Sosiaalitoimen selvitys ei ole nykyiselläänkään riittävä jota pahentaa uuden lakiehdotuksen kiireellisyys vaatimus
  • Riitaisissa ja epäselvissä tapauksissa sosiaalitoimen selvitys on oltava AINA laaja jossa pyydetään selvityksiä lapsen elämään vaikuttavilta sidosryhmiltä (läheiset ihmiset, päiväkoti, koulu)
  • Lasten vanhempia eron jälkeen ei tulisi asettaa eri asemaan (lähivanhempi/ etävanhempi) vaan lapsella tulisi olla kaksi tasaveroista asuinpaikkaa myös viranomaisten näkökulmasta.
  • Lapsen tuet (elatustuki, yhteiskunnan tuet) tulisi ohjata omalle tililleen jolla varmistetaan, että rahat menevät lapsen hyväksi eikä vanhemman omaan käyttötarkoitukseen.

 

Syksyisin terveisin

Petri Kolmonen,

Nurmijärven Hyvinvointi lautakunta

Lähde: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80751/OMML_47_2017_Lapsenhuolto.pdf?sequence=1

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/tietopaketti-lapsenhuoltolain-uudistamisesta.aspx

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s