VAALIT Petri Kolmonen ajaa lasten asioita.
– Matala syntyvyys ei korjaannu tonni käteen kampanjalla, vaan aidosti kuuntelemalla ja ottamalla lapset ja perheet huomioon, Petri Kolmonen sanoo. Lasten asialla olevan ehdokkaan perheeseen kuuluu tyttären lisäksi pieni koira.
Keskustan eduskuntavaaliehdokas Petri Kolmonen (kesk.) kertoo saaneensa todellisen kipinän yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan avioeron myötä.
– Olin pitänyt Suomea aiemmin oikeusvaltiona, ja uskonut siihen, että asioita käsitellään oikeudenmukaisesti, tasapuolisesti ja, ennen kaikkea, lapsen edun mukaisesti. Kun erosin lapseni äidistä, törmäsin todella moniin epäkohtiin huoltajuusasioissa. Vaikutti siltä, että lapsen tasavertainen oikeus molempiin vanhempiin on Suomessa käsite, jota ei tunneta eikä huomioida, Kolmonen sanoo.
Kolmonen kokee, että perheitä ja lapsia ei riittävästi auteta ja tueta varhaisessa vaiheessa. Perttulalainen kertoo haluavansa muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan.
– Lasta tulee kohdella aina yksilönä, erityisenä rakkaushenkilönä. Hänen äänensä on saatava kuultaviin. Oli hän minkä ikäinen vain, yksivuotias tai vaikka 11 vuotta, näin esimerkkinä.
Lasten oikeudet ry:n ja Isät lasten asialla ry:n puheenjohtajanan toimiva Kolmonen muistuttaa, että Suomi on saanut moitteita sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta sekä YK:n lasten oikeuksien komitealta lapsiasioiden huonosta hoidosta. Lasten asioiden edistäminen saikin hänet tavoittelemaan paikkaa myös Arkadianmäeltä.
– Ymmärrän toki, että seuraavakin hallitus joutuu kestävyysvajeen eteen, mutta toivoisin, että leikkauksia ei kohdistettaisi enää heikompiosaisiin, kuten lapsiin ja vanhuksiin.
Kolmonen kertoo olevansa huolissaan lasten ja nuorten ongelmien lisäksi politiikan koventumisesta, jossa ihmiset jäävät liian helposti yhteiskunnan avun ulkopuolelle tai kylmän viranomaistoiminnan uhriksi.
– Yksi asia, monien joukossa, mitä ajan, on koulutuksen vahvistaminen. Koulutus on Suomen elinehto, josta ei tule leikata. Varhaistukipalveluita tulee lisätä. Tämä tulee halvemmaksi, kuin jälkihoito.
Mikä sitten on salaisuus, mitä muut eivät sinusta vielä tiedä?
– Nuorena olin muusikko, ja soitin koskettimia tangokuninkaallisten bändissä. Pari vuotta sitten asuin Filippiineillä, jossa toimin sukelluskouluttajana. Sukelluskouluttaminen oli mukava irtiotto 20 vuoden ohjelmistokehitystyöstä, jossa olen toiminut monissa eri tehtävissä.
Petri Kolmonen
Asuinpaikka: Perttula.
Ikä: 47.
Perhe: 6-vuotias tytär ja jackrussellinterrieri Daisy.
Ammatti: IT Manager (Engagement/ delivery manager).
Koulutus: AMK.
Luottamustoimet: Nurmijärven hyvinvointilautakunta, Lasten oikeudet ry pj, Isät lasten asialla ry pj, Tasa-arvoasioiden neuvottelukunta (miesjaosto), KU Sote valtuusto/ jaosto vj, Nurmijärven valtuuston vj.
Motto: Periksi ei anneta!
Poliittinen esikuva: Urho Kekkonen. Suomen pitkäaikaisin presidentti sekä viiden hallituksen pääministeri. Suomen rauhan arkkitehti ja ulkopoliittisesti suvereeni toimija.
Nurmijärven uutiset 28.3.2019